Yara Suomi Oy ostaa kierrätyslannoitteita valmistavan Ecolan Oy:n

Jaa

Korona Invest Oy löysi jatkajan Ecolan Oy:n kasvutarinalle. Kauppasopimus on allekirjoitettu ja tavoitteena on kaupan toteutus elokuun 2021 lopussa. 

 

Ecolan jalostaa teollisuuden sivuvirroista ympäristö- ja ilmastoystävällisiä tuotteita metsä- ja maatalouteen sekä maa- ja ympäristörakentamiseen. Yhtiön päätuotantolaitokset sijaitsevat Viitasaarella ja Nokialla sekä kumppanuuspohjaisesti Rovaniemellä. Yrityksen toimintaan kuuluvat koko maan kattavat metsälannoituspalvelut. Ecolan ottaa vastaan raaka-aineiksi sopivia lämmön- ja sähköntuotannon tuhkia ja muita elinkeinoelämän sivutuotteita. Yhtiö on edelläkävijä teollisuuden sivuvirroista syntyvien raaka-aineiden hyödyntämistä uusissa ravinnekierto- ja uusiomateriaaliratkaisuissa.

”Yrityksen perustajan Hannu Tukiaisen navetassa Liperissä alkanut pienimuotoinen teollinen toiminta on kasvanut Korona Investin rahoituksella yhdeksi Suomen johtavista kiertotalouden teollisuusyrityksistä.”, ylpeänä esittää hallituksen puheenjohtaja Vesa Lehtomäki.

Tänään tehty kauppa ei vaikuta Ecolanin toimintatapoihin tai arvoihin eikä aiheuta henkilöstömuutoksia. Juha Ahvenainen jatkaa yhtiön toimitusjohtajana yrityskaupan jälkeenkin.  ”Yhtiön osaaminen teollisuuden sivuvirtojen hyödyntämisessä on kansainvälisissä vertailuissa osoittautunut ensiluokkaiseksi. Kiitämme Korona Investiä tuesta ja osaamisesta, jonka avulla olemme selvinneet kasvuvaiheen haasteista. Uusi omistaja antaa tarvittavat resurssit yhtiön osaamisen kansainväliseen hyödyntämiseen”, sanoo yhtiön toimitusjohtaja Juha Ahvenainen.

Yaran tavoitteena on yhdessä viljelijöiden ja elintarviketeollisuuden kanssa osallistua ilmastoneutraaliin ruoantuotantoon tarjoamalla kestäviä ratkaisuja, työkaluja ja osaamista kestävään viljelyyn. Tulevaisuuden ravinneratkaisuihin kuuluvat myös kierrätysravinteet ja Yaran strategisena tavoitteena on laajentaa tarjoamaa kasvavalle luomusegmentille. ”Olemme tehneet hyvää yhteistyötä Ecolanin kanssa ja nyt voimme entistä paremmin yhdistää Ecolanin ja Yaran osaamista kierrätyslannoitteiden edelleen kehittämiseksi. Tavoitteena on tarjota kierrätyslannoitteita Suomen lisäksi myös laajemmin Euroopan markkinoilla”, toteaa Timo Räsänen, Yaran erikoistuotteiden johtaja.

Yara on maailmanlaajuinen lannoitteiden, teollisuuskemikaalien ja ympäristöratkaisujen tuottaja. Osana suomalaista elintarvikeketjua Yara on tuottanut lannoitteita 100 vuotta. Yara työllistää Suomessa suoraan noin 900 henkeä ja koko työllisyysvaikutus on reilu 4500 henkeä. www.yara.fi
 
Ecolan on suomalainen kiertotalouden edelläkävijä. Ecolan jalostaa teollisuuden sivuvirroista ympäristö- ja ilmastoystävällisiä tuotteita metsä- ja maatalouteen sekä maa- ja ympäristörakentamiseen. Ecolan on perustettu vuonna 1995 ja yritys työllistää 24 henkilöä. www.ecolan.fi
 
Korona Invest on kasvuyritysten rahoittamiseen erikoistunut suomalainen pääomasijoittaja. Korona Invest tekee vastuullisia sijoituksia toimialariippumattomasti kasvuhaluisiin ja -kykyisiin yhtiöihin, joiden liikevaihto on 2–20 miljoonaa euroa ja liiketoiminta on kannattavaa.

Lisätietoja:

Timo Räsänen, Erikoistuotteiden johtaja, Yara, Pohjoismaat ja Baltia, puh. 050 337 4514

Vesa Lehtomäki, Korona Invest Oy, hallituksen puheenjohtaja, puh. 050 337 6969

Lue lisää

Tommi Salonen kutsuttu Korona Investin Advisory Boardin jäseneksi

Tommi Salonen on kutsuttu Korona Investin Advisory Boardin jäseneksi maaliskuusta 2024 alkaen. Salosella on laaja-alaista kokemusta ja erikoisosaamista tavoitteellisesta strategiatyöstä sekä liiketoimintojen kasvun ja muutosten toimeenpanon kiihdyttämisestä ja varmistamisesta. Salonen

Fredman Groupille uusi pääomistaja – Korona Invest vauhdittamaan kasvua

Kotimainen Fredman Group Oy lähtee hakemaan kasvua uuden enemmistöomistajan, pääomasijoittaja Korona Investin, tuella. Fredman keskittyy jatkossa tuote- ja pakkausliiketoimintaansa. Yhtiön Chefstein-palveluliiketoiminta siirtyy CGI Suomi Oy:lle.  Keittiötuotteistaan, kuten leivinpaperista, suodatinpusseista ja

Scroll to Top