Omaeläinklinikka kasvoi Korona Investin tuella valtakunnalliseksi toimijaksi

Jaa

Vastuullisena eläinlääkinnän suunnannäyttäjänä Omaeläinklinikka on alle viidessä vuodessa kasvanut 13 pieneläinklinikan ketjuksi

”Yli 400 eläinlääkinnän ja eläintenhoidon asiantuntijaa työllistävän Omaeläinklinikan liikevaihto yli 7-kertaistui ja kannattavuus moninkertaistui omistusaikanamme. Yhtiö kasvoi Suomen toiseksi suurimmaksi toimijaksi pieneläinten eläinlääketieteellisten palveluiden tarjoajana. Olemme erittäin tyytyväisiä Evidensian ja Omaeläinklinikan yhdistymisestä ja uskomme kokonaisuuden tarjoavan laadukkaimpia palveluita pieneläinomistajille”, kommentoi Korona Investin toimitusjohtaja Pasi Lehtinen.

Ylin johto ja koko henkilöstö ovat tehneet erinomaista työtä Omaeläinklinikassa kulttuurien yhteensovittamisessa sekä digitaalisten palveluiden kehittämisessä ja asiakaskokemuksen parantamisessa.

”Yhdistyminen Evidensian kanssa tuo Omaeläinklinikan henkilöstölle erinomaisen mahdollisuuden kansainväliseen kouluttautumiseen ja monipuolisiin uramahdollisuuksiin. Olemme kasvaneet voimakkaasti ja uskon kasvumahdollisuuksien paranevan entisestään. Yhdistyminen vauhdittaa digitaalisuutta ja eläinlääketieteellistä kehittymistä, lisää palveluvalikoimaa sekä parantaa asiakaskokemusta”, arvioi Omaeläinklinikan toimitusjohtaja Jaana Tarkki.

Lisätietoja:

Korona Invest
Pasi Lehtinen
, toimitusjohtaja
puh. 050 387 3196, etunimi.sukunimi@koronainvest.fi

Korona Invest on kasvuyritysten rahoittamiseen erikoistunut pääomarahastojen hallinnointiyhtiö. Korona Invest on tehnyt 31 ensisijoitusta, yli 100 yritysostoa kohdeyrityksiin sekä 24 exitiä. Korona Invest tekee sijoituksia kasvuhaluisiin ja -kykyisiin yhtiöihin, joiden liikevaihto on 2–20 miljoonaa euroa ja liiketoiminta on kannattavaa.

Lue lisää

Go On -konserni laajenee – Promenade Insight osaksi Innolinkiä

Promenade Insight vahvistaa entisestään Feelbackin ja Innolinkin yhdistymisestä muodostunutta johtavaa suomalaista tutkimustaloa. Asiakasorganisaatioille entistä laajempi, saumaton tutkimuspalvelujen kokonaisuus mahdollistaa varmemman päätöksenteon ja liiketoiminnan kehittämisen. Innolink Research Oy on ostanut henkilöstötutkimuksiin sekä

Kaisa Ala-Laurila Innoflamen toimitusjohtajaksi

Kaisa Ala-Laurila on valittu Innoflame Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi ja osakkaaksi. Innoflamen pitkäaikainen toimitusjohtaja ja perustaja Sami Savela siirtyy johtamaan yhtiön myyntiä. Innoflamen toimitusjohtajaksi ja osakkaaksi on nimitetty FM Kaisa Ala-Laurila. Hän siirtyy

Scroll to Top