Vaihtolavacom kasvoi nopeasti Korona Investin tuella johtavaksi yritykseksi rakennusjätteen logistiikassa

Jaa

Vaihtolavacom on viimeisen neljän vuoden aikana kasvanut merkittäväksi ympäristöpalveluyritykseksi.

”Vaihtolavacomin liikevaihto ja kannattavuus moninkertaistui omistusaikanamme. Yhtiö on kehittynyt kuljetusyhtiöstä merkittäväksi ja tehokkaaksi kumppaniksi jätteiden logistiikkapalveluissa ja mahdollistaa asiakkaille vastuullisen toimintatavan digitaalisella seurantajärjestelmällään. Olemme erittäin tyytyväisiä löydettyämme Sorteran uudeksi omistajaksi tukemaan yhtiön valtakunnallista laajentumista Suomessa”, kommentoi Korona Investin toimitusjohtaja Pasi Lehtinen.

Ylin johto ja Vaihtolavacomin avainhenkilöt ovat tehneet erinomaista työtä ostettujen liiketoimintojen tehostamisessa sekä kulttuurien yhteensovittamisessa sekä digitaalisten palveluiden kehittämisessä ja asiakkaiden ESG raportoinnissa. Kehittynyt digitaalinen toiminnanohjaus on mahdollistanut organisaation Lean-johtamisen eikä kasvu ole hidastanut yhtiön päätöksentekoa.

Vaihtolavacomin konsernin toimitusjohtaja Hannu Poutiainen näkee Sorteran mukaantulon mahdollistavan yhtiön kasvun jatkumisen sekä maiden välisten parhaiden käytäntöjen hyödyntämisen asiakkaiden hyödyksi. ”Lähdimme Koronan kanssa vajaa neljä vuotta sitten kasvattamaan yhtiötä suunnitelmallisesti suurempaan kokoluokkaan ja ympäristöpalveluihin. Olemme olleet erittäin tyytyväisiä Koronan kykyyn tehdä joustavasti ja nopeasti päätöksiä kasvun toteuttamiseksi. Saamme Sorterasta erinomaisen yhteistyökumppanin, jonka avulla jatkamme laajentumista suunnitelmiemme mukaisesti,” sanoo toimitusjohtaja Hannu Poutiainen.

Lisätietoja:

Hannu Poutiainen, Vaihtolavacom, puh. 040 533 6314

Pasi Lehtinen, Korona Invest, puh. 050 387 3196

 

Korona Invest on kasvuyritysten rahoittamiseen erikoistunut pääomarahastojen hallinnointiyhtiö. Korona Invest on tehnyt 30 ensisijoitusta, yli 100 yritysostoa kohdeyrityksiin sekä 21 exitiä. Korona Invest tekee sijoituksia kasvuhaluisiin ja -kykyisiin yhtiöihin, joiden liikevaihto on 2-20 miljoonaa euroa ja liiketoiminta on kannattavaa.

Vaihtolavacom Oy

Vaihtolavacom on yksi johtavista rakennusjätteen logistiikka- ja ympäristöpalveluiden tuottajista. Vaihtolavacomin liikevaihto on yli 18 miljoonaa euroa. Vaihtolavacom palvelee yli 1.000 asiakasta vuosittain. Vaihtolavacom tarjoaa asiakkailleen tehokkaita ympäristöpalveluita asiakaslupauksensa mukaisesti.

Lue lisää

Elisa ostaa Leanware Oy:n vahvistamaan Elisa IndustrlQ -liiketoimintaa

Leanware vahvistaa Elisan teollisten ohjelmistojen kansainvälistä Elisa IndustrIQ -liiketoimintaa. Yrityskauppa edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksyntää ja sen odotetaan toteutuvan vuoden 2024 toisella neljänneksellä.  Yrityskauppa toteuttaa Elisan kansainvälisten digitaalisten palveluiden strategiaa, vauhdittaa Elisa

Scroll to Top