Jäähdytys- ja lämmityslaitteistojen huoltoon ja asennuksiin erikoistunut perheyhtiö MV-Jäähdytys Oy hakee vahvaa kasvua. Suomalaisten kasvuyritysten rahoittamiseen erikoistunut Korona Invest tuli mukaan henkilöomistajien kumppaniksi kasvusuunnitelman toteuttamiseen.
”Meille MV-Jäähdytyksessä on erityisen tärkeää, että asiakkaamme saavat aina ensiluokkaista palvelua ja juuri silloin kuin sitä tarvitaan.
Tämän palvelulupauksen taustalta on yrityksemme perustamisesta lähtien löytynyt työntekijöidemme korkea motivaatio sekä viihtyvyys. Kasvun rahoituskumppanin valinnassamme päädyimme kotimaiseen Korona Investiin koska näimme, että nämä arvot toteutuivat myös heidän organisaatiossaan. Yhteistyö Koronan kanssa antaa meille paljon uutta osaamista jatkaa kasvuamme ja kehittää palvelujamme.”, kertoo MV-Jäähdytyksen toimitusjohtaja Lasse Virkki.
”MV-Jäähdytyksen operatiivinen kasvu on osoitus yhtiön kyvystä palvella asiakkaitaan luotettavasti ja nopeasti useilla eri toimialoilla. Uskomme, että pystymme jakamaan MV-Jäähdytykselle monien menestyksekkäitten kasvuyhtiöidemme kerryttämiä kokemuksiamme yhtiön kehittämiseen ja kasvustrategian toteuttamiseen.”, sanoo Korona Investin partneri Juho Mäkiaho.
MV-Jäähdytys Oy on jäähdytys- ja lämmityslaitteistojen huoltoon ja asennuksiin erikoistunut yhtiö, joka toimii pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Jämsässä. Yhtiön liikevaihto 2017 päättyneellä tilikaudella oli 6,8 miljoona euroa ja yhtiö työllistää noin 60 alan ammattimaista. www.mv-jaahdytys.fi
Korona Invest Oy on kasvuyritysten rahoittamiseen erikoistunut suomalainen pääomasijoitusrahastojen hallinnointiyhtiö.
Korona Fund III Ky on suomalainen kasvuyritysten rahoittamiseen erikoistunut pääomasijoitusrahasto. Teemme sijoituksia toimialariippumattomasti kasvuhaluisiin ja -kykyisiin yhtiöihin, joiden liikevaihto on 2-20 miljoonaa euroa ja liiketoiminta on kannattavaa.
Lisätietoja:
MV-Jäähdytys Oy
toimitusjohtaja Lasse Virkki
puh. 0400 580 447, etunimi.sukunimi(a)mv-jaahdytys.fi
Korona Invest Oy
partneri Juho Mäkiaho
puh. 040 962 7662, etunimi.sukunimi(a)koronainvest.fi