Korona Invest kasvattaa tiiminsä kokoa ja vahvistaa osaamistaan tukeakseen aiempaa suurempaa joukkoa kasvuhaluisia ja -kykyisiä yrityksiä
Matti liittyy Koronan tiimiin 14.10.2019. Hän on aiemmin toiminut Suomen Teollisuussijoituksessa (Tesi) sijoituspäällikkönä Kasvu- ja teolliset sijoitukset tiimissä neljä vuotta kehittämässä kasvuyhtiöitä ja tukemassa niiden kasvua. Matilla on yli kolmen vuoden kokemus investointipankkitoiminnasta. Summa Capitalissa hän oli mukana useissa yritysjärjestelyissä osana neuvonantajatiimiä.
”Koronalla on erinomaiset näytöt osaamisestaan kasvuyhtiöiden kehittämisessä ja kasvun tukemisessa ja olen innoissani siitä, että pääsen mukaan rakentamaan uusia suomalaisia kasvutarinoita Koronan tiimissä”, Kangas toteaa.
”Olemme todella iloisia Matin liittymisestä tiimiimme. Hänen monipuolinen kokemuksensa erilaisten toimialojen parissa työskentelystä täydentää hyvin osaamistamme. Jatkamme kolmannen rahastomme sijoitusstrategian mukaisten kohdeyhtiöiden etsintää samalla kun kehitämme nykyisiä kohdeyrityksiämme yhdessä johdon ja muiden omistajien kanssa”, toteaa Korona Investin toimitusjohtaja Vesa Lehtomäki.
Lisätietoja:
Korona Invest Oy
Vesa Lehtomäki
Puh. 050 337 6969
vesa.lehtomaki(a)koronainvest.fi
Korona Invest Oy on kasvuyritysten rahoittamiseen erikoistunut pääomarahastojen hallinnointiyhtiö. Korona Invest tekee sijoituksia kasvuhaluisiin ja -kykyisiin yhtiöihin, joiden liikevaihto on 2-20 miljoonaa euroa ja liiketoiminta on kannattavaa. www.koronainvest.fi