Korona Invest keräsi 80 miljoonaa euroa neljänteen rahastoonsa kasvuhaluisten yritysten rahoitukseen

Jaa

Uusi rahasto käynnistyy 80 miljoonan euron tavoitekoossaan ja jatkaa menestyksekästä pienten ja keskisuurten yritysten kestävän kasvun ja arvonnousun tukemista orgaanisen kasvun, yritysostojen ja kansainvälistymisen avulla.

”Olemme erittäin kiitollisia pitkäaikaisten sijoittajiemme luottamuksesta ja mukaan lähdöstä neljänteen rahastoomme. Uusiksi sijoittajiksi saimme instituutiosijoittajia sekä useita aiempien kohdeyhtiöidemme johtohenkilöiden ja kanssaomistajien sekä toimintaamme pitkään seuranneiden neuvonantajien sijoitusyhtiöitä. Jatkamme vähemmistö- ja enemmistöomistusten kautta nykyisten ja tulevien kohdeyhtiöidemme kasvun tukemista liiketoiminnan kaikilla osa-alueilla” sanoo Korona Investin toimitusjohtaja Pasi Lehtinen.

Korona Invest on toiminut vuodesta 2006 alkaen ja on yksi parhaiten menestyneistä pääomasijoittajista omassa kokoluokassaan Suomessa. Korona Investin rahastot ovat sijoittaneet 15 toimintavuoden aikana 31 yhtiöön, jotka ovat kasvaneet omistusaikana keskimäärin yli kolminkertaisiksi. Yhtiöihin on tehty yli 120 yritysostoa ja henkilöstön kasvu on ollut yli 4000 työntekijää. Viime vuosien menestystarinoita ovat olleet mm. Pilke Päiväkodit, Omaeläinklinikka, Roima Intelligence ja Vaihtolavacom. Tällä hetkellä omistuksia on yhteensä 7 yhtiössä mm. MV-Jäähdytys, O.V. Lahtinen ja Leanware.

“Toimimme vastuullisena kestävän kasvun kumppanina kohdeyhtiöillemme ja sidosryhmillemme. Olemme saaneet kiitosta kohdeyhtiöiltämme ratkaisukeskeisestä ja aktiivisesta toimintatavastamme” toteaa Korona Investin sijoitusjohtaja Juho Mäkiaho.

Tiimin ja verkoston panostuksella kohdeyhtiöiden kehitykseen Korona Invest jatkaa merkittävän lisäarvon luomista yhtiöiden henkilöomistajille, työntekijöille ja asiakkaille sekä rahastojen sijoittajille.

”Uuden rahaston myötä etsimme jatkuvasti yhtiöitä, joiden kanssa voimme yhdessä luoda uusia kasvutarinoita. Aktiivisella omistajuudella tuemme kohdeyhtiöitämme orgaanisen kasvun, yritysostojen ja kansainvälistymisen tiellä” lisää Korona Investin sijoitusjohtaja Matti Kangas.

Korona Invest on kasvuyritysten rahoittamiseen erikoistunut suomalainen pääomasijoittaja. Korona Invest tekee sijoituksia toimialariippumattomasti kasvuhaluisiin ja -kykyisiin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin.

Lisätietoa

Korona Invest Oy

toimitusjohtaja Pasi Lehtinen
puh. 050 387 3196
pasi.lehtinen(a)koronainvest.fi

Lue lisää

Rauhallista joulunaikaa ja kiitos kuluneesta vuodesta

Vuosi 2024 on ollut täynnä arvokasta yhteistyötä, yhteisiä saavutuksia ja merkityksellisiä kohtaamisia. Haluamme kiittää lämpimästi kaikkia sidosryhmiämme ja yhteistyökumppaneitamme tuestanne ja panoksestanne tämän vuoden aikana. Tänä jouluna olemme päättäneet suunnata

Scroll to Top