Innoflame on ostanut Griippi Oy:n liiketoiminnan – toiminta laajenee Turkuun

Jaa

Kaupan myötä länsisuomalaisia asiakkaita pystytään palvelemaan entistä paremmin

Innoflamen toiminta laajenee Länsi-Suomeen tuoreen liiketoimintakaupan myötä. Innoflame on ostanut viisi henkilöä työllistävän turkulaisen Griippi Oy:n liiketoiminnan.
”Tavoitteenamme on olla valtakunnallinen toimija. Olemme jo pitkän miettineet, miten pääsisimme parhaiten palvelemaan Turun seudun asiakkaita”, kertoo Innoflamen toimitusjohtaja Sami Savela. Hänen mukaansa Griipin vuosikymmenien kokemus Turun talousalueelta antaa Innoflamelle hyvän lähtökohdan toiminnan laajentamiseen Länsi-Suomeen.

Kaupan myötä Griipin koko henkilöstö siirtyy Innoflamen palvelukseen. Innoflamella on jo asiakkaita Turun seudulla ja Savela on tyytyväinen siitä, että heitä pystytään palvelemaan jatkossa entistä paremmin. Kauppa myös vahvistaa Innoflamen ostoja useilta toimittajilta ja valmistajilta, sillä Griipin ja Innoflamen tuotetarjoama on pitkälti samanlainen.
”Pystymme tarjoamaan Griipin nykyisille asiakkaille entistä laajemman tuotevalikoiman sekä uudenlaisia verkkokaupparatkaisuja”, Savela iloitsee.

Kauppa kasvattaa Innoflamen liikevaihtoa noin 1,7 miljoonalla eurolla. Liiketoimintakauppa solmittiin 19.5.2022.

Lisätietoja:

Innoflame Oy
toimitusjohtaja Sami Savela
puh. 050 514 3961
sami.savela@innoflame.fi

Innoflame myy ja kehittää verkkokaupparatkaisuja yrityksille. Yritykselle räätälöidyn verkkokaupan avulla yritys hallinnoi helposti henkilöstölahjojen, työvaatteiden ja brändituotteiden tilauksia. Innoflame toimii Helsingissä, Tampereella ja Porissa. Yritys on perustettu vuonna 1996.

Lue lisää

Go On -konserni laajenee – Promenade Insight osaksi Innolinkiä

Promenade Insight vahvistaa entisestään Feelbackin ja Innolinkin yhdistymisestä muodostunutta johtavaa suomalaista tutkimustaloa. Asiakasorganisaatioille entistä laajempi, saumaton tutkimuspalvelujen kokonaisuus mahdollistaa varmemman päätöksenteon ja liiketoiminnan kehittämisen. Innolink Research Oy on ostanut henkilöstötutkimuksiin sekä

Kaisa Ala-Laurila Innoflamen toimitusjohtajaksi

Kaisa Ala-Laurila on valittu Innoflame Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi ja osakkaaksi. Innoflamen pitkäaikainen toimitusjohtaja ja perustaja Sami Savela siirtyy johtamaan yhtiön myyntiä. Innoflamen toimitusjohtajaksi ja osakkaaksi on nimitetty FM Kaisa Ala-Laurila. Hän siirtyy

Scroll to Top