EPIC AUTOKOULU PALKITTIIN VUODEN 2022 TURKULAISENA YRITYKSENÄ

Jaa

Korona Investin salkkuyhtiö Epic Autokoulu sai ansaitun tunnustuksen Varsinais-Suomen Yrittäjien valitessa yhtiön Vuoden 2022 Yritykseksi Turussa! Eeppisenä suunnannäyttäjänä huimaa kasvua tehnyt autokouluketju on muuttanut varsin konservatiivista alaa asiakaslähtöisemmäksi digitalisaatiota hyödyntämällä. 

Autokoulualan edelläkävijä 

Epic Autokoululla oppilas voi liikenteessä perinteisesti tapahtuvan harjoittelun lisäksi suorittaa ajotunteja päästöttömästi simulaattorilla. Simulaattoriopetus on tutkitusti tehokas opetustapa ja se mahdollistaa muun muassa ääritilanteiden turvallisen ja toistettavan harjoittelun. Lisäksi simulaattoriopetus sekä verkossa tapahtuva teoriaopetus mahdollistavat asiakkaalle joustavan tavan suorittaa ajotutkinto oman aikataulun mukaisesti.

Epic palvelee asiakkaitaan Suomessa jo 120 paikkakunnalle ja kasvun mahdollisuuksia on tunnistettu myös ulkomailla sekä investoimalla uusiin palveluihin ja niiden kehittämiseen. Ensi vuonna Epicin kasvua kiihdyttää myös tiivistynyt yhteistyö Puolustusvoimien kanssa, kun Epic nousee Puolustusvoimien suurimmaksi kuljettajakouluttajaksi.

Haluamme toivottaa paljon onnea koko Epic Autokoulun väelle tästä hienosta tunnustuksesta. Teette merkityksellisestä työtä turvallisemman liikenteen puolesta! 

Lue lisää

Etsimme tiimiimme Talouspäällikköä

Korona Invest Oy on suomalainen vuonna 2006 perustettu pääomarahastojen hallinnointiyhtiö. Teemme hallinnoimistamme pääomarahastoista enemmistö- ja vähemmistösijoituksia pieniin ja keskisuuriin suomalaisiin yrityksiin.Haemme nyt tiimiimme vahvistusta ja etsimme Talouspäällikköä Etsimme tiimiimme uutta

Korona Invest irtautuu Wunderista 

Korona Fund III Ky on irtautunut Wunderista. Yhtiö on siirtynyt toimivan johdon ja yhtiön alkuperäisen perustajajäsenen Vesa Palmun omistukseen.  Wunder on digitaalisiin palveluihin erikoistunut teknologiayritys, joka suunnittelee ja kehittää käyttäjälähtöisiä

Scroll to Top