MV-Jäähdytys vahvistaa kasvuaan ja nimittää uuden toimitusjohtajan

Jaa

MV-Jäähdytyksen uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty 20.7.2020 alkaen DI, eMBA Ilpo Mäkelä. Nykyinen toimitusjohtaja Lasse Virkki jatkaa tehtäviään yhtiön kehitysjohtajana sekä Tampereen aluejohtajana.

”Olemme yhdessä MV-Jäähdytyksen henkilöstön kanssa kasvaneet nopeasti 50 työntekijän yhtiöstä yli 160 työntekijän kasvuyhtiöksi, asiakkaiden tarpeita kuunnellen. MV-Jäähdytyksen johdon vahvistaminen on meille tärkeää ja samalla se mahdollistaa meille liiketoiminta- ja kasvumahdollisuuksien hyödyntämisen aiempaa paremmin”, kertoo toimitusjohtaja Lasse Virkki.

Toimitusjohtajana aloittava Ilpo Mäkelä on toiminut yhtiön hallituksen jäsenenä yli vuoden ajan ja tuntee MV-Jäähdytyksen toimialan entuudestaan. Aiemmin hän on toiminut johtotehtävissä mm. Avarn Security ja Huurre -yhtiöissä Suomessa, Ruotsissa ja Venäjällä.

”On hienoa liittyä mukaan MV-Jäähdytyksen erittäin osaavaan tiimiin. Yhtiö on saavuttanut vahvan markkina-aseman koko henkilöstönsä voimin. On tärkeää, että pystymme edelleen kasvamaan ja luomaan myös uusia liiketoimintamahdollisuuksia, mutta samalla säilyttäen nykyisen esimerkillisen asiakaspalveluhenkisyyden ja ketterät toimintavavat”, sanoo uusi toimitusjohtaja Ilpo Mäkelä.

Lue lisää

Rauhallista joulunaikaa ja kiitos kuluneesta vuodesta

Vuosi 2024 on ollut täynnä arvokasta yhteistyötä, yhteisiä saavutuksia ja merkityksellisiä kohtaamisia. Haluamme kiittää lämpimästi kaikkia sidosryhmiämme ja yhteistyökumppaneitamme tuestanne ja panoksestanne tämän vuoden aikana. Tänä jouluna olemme päättäneet suunnata

Scroll to Top