MV-Jäähdytys Oy laajentaa toimintaansa Jyväskylän seudulla

Jaa

MV-Jäähdytys Oy vahvistaa osaamistaan kylmä-, kuuma- ja ammattikeittiölaitteiden huollossa ostamalla jyväskyläläisen Huoltopalvelu Hirvosen liiketoiminnan. Ari Hirvonen jatkaa kaupan myötä MV-Jäähdytyksen palveluksessa suurkeittiölaitteiden huoltopäällikkönä Jyväskylän talousalueella.

”Huoltopalvelu Hirvosella on hyvä maine laadukkaana toimijana Jyväskylän seudulla. Olemme erittäin otettuja siitä, että Ari Hirvonen luottaa meihin ja jatkaa kanssamme MV-Jäähdytyksen kasvua Keski-Suomessa. Meille MV-Jäähdytyksessä on tärkeää, että asiakkaamme saavat ensiluokkaista palvelua juuri silloin, kun sitä tarvitaan. Toteutettu kauppa vahvistaa osaamistamme erityisesti suurkeittiölaitteiden huollossa”, kertoo MV-Jäähdytyksen toimitusjohtaja Lasse Virkki.

Olen samaa mieltä Lasse Virkin kanssa, että toimintamme suurkeittiölaitepuolella paranee kokonaisuutena. Pystymme tarjoamaan niin Keski-Suomen asiakkaille kuin myös maahantuojien laitekannalle erittäin hyvän ja kokonaisvaltaisemman asennus-, huolto- ja korjaustoiminnan”, sanoo Ari Hirvonen.

Palvelemme asiakkaitamme vanhoista tutuista numeroista sekä valtakunnallisesta numerostamme 020 7861 900 (24h), nyt entistäkin vahvemmalla kokoonpanolla!

 

MV-Jäähdytys Oy on suomalainen kylmän ja kuuman erikoisosaaja, joka toimii Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa. Palvelemme asiakkaitamme merkkiriippumattomasti 24/7. Työllistämme yhteensä noin 100 alan ammattilaista.

Lisätietoja:

MV-Jäähdytys Oy

toimitusjohtaja Lasse Virkki
puh. 0400 580 447, etunimi.sukunimi(a)mv-jaahdytys.fi
www.mv-jaahdytys.fi

Lue lisää

ASUNTOPEHTOORI SUUNTAA SEURAAVAAN KEHITYSVAIHEESEEN KORONA INVESTIN TUELLA

Asuntopehtoori ja Korona Invest ovat sopineet omistusjärjestelystä, jossa Korona Invest tulee Asuntopehtoorin enemmistöomistajaksi, avainhenkilöiden jatkaessa yhtiön johdossa ja vähemmistöomistajina. Asuntopehtoori vahvistaa kykyään palvella asiakaskuntaansa monipuolisesti ja johtavalla asiakastyytyväisyydellä. Asuntojen ja

Etsimme tiimiimme Talouspäällikköä

HAKUAIKA ON PÄÄTTYNYT Korona Invest Oy on suomalainen vuonna 2006 perustettu pääomarahastojen hallinnointiyhtiö. Teemme hallinnoimistamme pääomarahastoista enemmistö- ja vähemmistösijoituksia pieniin ja keskisuuriin suomalaisiin yrityksiin.Haemme nyt tiimiimme vahvistusta ja etsimme Talouspäällikköä

Scroll to Top