Leanware kiihdyttää kasvuaan Korona Investin tuella

Jaa

Kaupanalan, teollisuuden ja logistiikan tietojärjestelmiin erikoistunut ohjelmistotalo Leanware Oy hakee vahvaa kasvua. Kasvuyritysten rahoittamiseen erikoistunut Korona Invest tuli mukaan pääomistajaksi ja henkilöomistajien kumppaniksi kasvusuunnitelman toteuttamiseen. Kaikki nykyiset omistajat jatkavat osakkaina ja Leanwaren palveluksessa.

”Visiomme on tehdä suomalaisista yrityksistä maailman kilpailukykyisimpiä. Visiomme vauhdittamiseksi, haluamme vahvistaa asemaamme Suomen digitalisaation kehityksessä, jossa tavoitteenamme on aina tarjota tarpeiden mukaiset ratkaisut, ja ensiluokkainen palvelu nykyisille ja uusille asiakkaillemme. Palveluidemme laadun korkean tason ylläpitäminen ja kehittäminen edellyttää meiltä asiakkaidemme herkkää kuuntelemista sekä mielekkäiden työtehtävien ja viihtyisän työympäristön tarjoamista henkilöstöllemme. Kasvun kumppanin valinnassamme päädyimme Korona Investiin, koska näimme, että heidän arvomaailmansa kohtasi parhaiten meidän kulttuurimme ja tavoitteidemme kanssa. Yhteistyö Koronan kanssa antaa meille paljon uutta osaamista kehittää nykyisiä palvelujamme sekä vankkaa kokemusta tarjoamamme laajentamisessa mm. yritysostojen kautta.”, kertoo toimitusjohtaja Ville Keskinen.

”Leanwaren operatiivinen kasvu, asiakaslähtöiset ja jatkuvasti kehitettävät ohjelmistotuotteet sekä vahvat asiakasreferenssit ovat osoitus yhtiön kyvystä palvella asiakkaitaan luotettavasti ja asiakastarpeiden mukaisesti useilla eri toimialoilla. Uskon, että pystymme auttamaan Leanwarea kasvustrategian toteuttamisessa monien menestyksekkäiden kasvuyhtiöidemme kehityksistä kertyneillä kokemuksilla.”, sanoo Korona Investin Pasi Lehtinen.

Leanwaren tavoitteena on moninkertaistaa nykyinen liikevaihto seuraavan 5 vuoden aikana.

Leanware Oy on kaupanalan, teollisuuden ja logistiikan tietojärjestelmiin erikoistunut ohjelmistotalo. Yhtiön liikevaihto 2019 päättyvällä tilikaudella on n. 10 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää lähes 100 alan ammattimaista. www.leanware.fi

Korona Invest on kasvuyritysten rahoittamiseen erikoistunut suomalainen pääomasijoittaja. Korona Invest tekee sijoituksia toimialariippumattomasti kasvuhaluisiin ja -kykyisiin yhtiöihin, joiden liikevaihto on 2-20 miljoonaa euroa ja liiketoiminta on kannattavaa. www.koronainvest.fi

Lisätietoja:

Leanware Oy
toimitusjohtaja Ville Keskinen
puh. +358 50 5936 587, ville.keskinen@leanware.fi, www.leanware.fi

Korona Invest
partneri Pasi Lehtinen
puh. +358 50 387 3196, pasi.lehtinen@koronainvest.fi, www.koronainvest.fi

Lue lisää

Etsimme tiimiimme Talouspäällikköä

Korona Invest Oy on suomalainen vuonna 2006 perustettu pääomarahastojen hallinnointiyhtiö. Teemme hallinnoimistamme pääomarahastoista enemmistö- ja vähemmistösijoituksia pieniin ja keskisuuriin suomalaisiin yrityksiin.Haemme nyt tiimiimme vahvistusta ja etsimme Talouspäällikköä Etsimme tiimiimme uutta

Korona Invest irtautuu Wunderista 

Korona Fund III Ky on irtautunut Wunderista. Yhtiö on siirtynyt toimivan johdon ja yhtiön alkuperäisen perustajajäsenen Vesa Palmun omistukseen.  Wunder on digitaalisiin palveluihin erikoistunut teknologiayritys, joka suunnittelee ja kehittää käyttäjälähtöisiä

Scroll to Top