Korona Invest irtautuu Pilke päiväkodit Oy:stä

Jaa

Suomalainen varhaiskasvatuksen yritys Pilke päiväkodit Oy ja norjalainen varhaiskasvatuksen perheyritys Läringsverkstedet AS yhdistävät voimansa, kun Läringsverkstedet tulee Pilkkeen omistajaksi. Kauppa astuu voimaan kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Pilke päiväkodit Oy tarjoaa Suomessa varhaiskasvatusta yli 10 000 lapselle 146 päiväkodissa sekä koululaisten iltapäivätoimintaa koulussa ja lastenhoidon palveluita yrityksille henkilöstöetuina ja kunnille palveluseteliperiaatteella. Pilkkeellä työskentelee yli 2000 suomalaista alan ammattilaista.

Pilkkeen pääomistajana vuodesta 2012 lähtien ollut kotimainen pääomasijoittaja Korona Invest Oy luopuu omistuksestaan yrityskaupan yhteydessä. Korona Investin omistusaikana Pilke päiväkodit Oy on investoinut yli 100 miljoonaa euroa suomalaisen varhaiskasvatuksen kehittämiseen. Tänä aikana on rakennettu yli 50 uutta päiväkotia. Korona Investin omistuksen aikana Pilkkeen liikevaihto on noussut 1,5 miljoonasta lähes 100 miljoonaan euroon. Läringsverkstedin mukaantulon myötä investoinnit Suomeen jatkuvat edelleen.

Pilke päiväkotien toimitusjohtajan Minna Martikaisen mukaan kauppa ei vaikuta Pilkkeen toimintatapoihin tai arvoihin, eikä aiheuta henkilöstömuutoksia. Pilkkeen nimi ja brändi säilyvät ennallaan. Pilke tarjoaa jatkossakin Suomessa työpaikkoja varhaiskasvatuksen ammattilaisille ja palveluja perheille vakaalta, pohjoismaiselta pohjalta.

Pilke palvelee suomalaisia lapsiperheitä entiseen tapaan. Olemme iloisia ja ylpeitä liittyessämme osaksi Läringsverkstedetiä. Meitä yhdistää sama pohjoismainen näkemys varhaiskasvatuksesta ja pedagogiikasta sekä yhteinen lapsen kasvua ja oppimista vaaliva arvomaailma. Haluamme kehittää tulevaisuuden varhaiskasvatuksen innovaatioita yhdessä ja viedä pohjoismaista varhaiskasvatusosaamista maailmalle”, kertoo Martikainen.

Läringsverkstedet AS on Pohjoismaiden suurin ja tunnetuin yksityinen varhaiskasvatuspalveluiden tarjoaja, jolla on toimintaa Norjan ja Ruotsin ohella Saksassa, Latviassa ja Dubaissa. Kahden varhaiskasvattajan perustama ja omistama perheyritys panostaa erityisesti lasten yksilöllisen hyvinvoinnin ja sosiaalisten arvojen kehittämiseen ja henkilökunnan jatkuvaan ammatilliseen kasvuun.

Pilke on meille juuri oikeanlainen kumppani – jaamme pilkeläisten kanssa samankaltaiset, pohjoismaiset arvot ja yhteiset tulevaisuudennäkymät. Haluamme, että meillä jokainen lapsi kokee itsensä huomioiduksi ja arvostetuksi ja hänen oppimistaan tuetaan. Pilkkeen Suomessa tarjoama korkeatasoinen varhaiskasvatus on juuri sellaista, jonka mekin koemme sydämenasiaksemme ja jota on hienoa päästä jatkossa kehittämään yhteisvoimin”, kertovat Läringsverkstedetin perustajat Randi ja Hans Jacob Sundby.

Lisätietoja: 

Minna Martikainen, toimitusjohtaja, Pilke päiväkodit Oy,
puh. +358 44 521 2169, minna.martikainen@pilkepaivakodit.fi

Vesa Lehtomäki, hallituksen puheenjohtaja, Korona Invest Oy,
puh. +358 50 337 6969, vesa.lehtomaki@koronainvest.fi

Hans Jacob Sundby, perustaja, Läringsverkstedet AS,
puh. +47 920 80 702, hjs@laringsverkstedet.no

Lue lisää

Rauhallista joulunaikaa ja kiitos kuluneesta vuodesta

Vuosi 2024 on ollut täynnä arvokasta yhteistyötä, yhteisiä saavutuksia ja merkityksellisiä kohtaamisia. Haluamme kiittää lämpimästi kaikkia sidosryhmiämme ja yhteistyökumppaneitamme tuestanne ja panoksestanne tämän vuoden aikana. Tänä jouluna olemme päättäneet suunnata

Scroll to Top