JIS-Automation ja Integrio yhdistävät osaamisensa rakennusautomaatiossa ja älykkäässä talotekniikassa

Jaa

Rakennusautomaatiojärjestelmien ja -teknologioiden erikoisosaajayritykset JIS-Automation Oy ja Integrio Oy ovat yhdistäneet voimansa. Yhteisenä tavoitteena on kasvaa tulevina vuosina sektorin parhaaksi yhtiöksi.

”Haluamme JIS-Automationissa tarjota asiakkaidemme tarpeisiin parasta laatua huipputekijöiltä. Olemme erittäin innoissamme yhdistämään voimamme Integrion huippuasiantuntijoiden kanssa rakennusautomaatiossa sekä siihen liittyvissä integraatioissa ja teknologioissa.”, kertoo JIS-Automationin toimitusjohtaja Jouni Isokivi.

Yhdistymisen taustalla on molempien yhtiöiden kasvuhalukkuus ja yhteinen tavoite yhdistää sektorin parhaat tekijät. Yhtiöiden avainhenkilöt jatkavat nykyisissä rooleissaan ja omistajina.

”Meillä molemmilla on vahva tahtotila kehittyä ja kehittää alaa, jolloin voimien yhdistäminen on luontevaa. JIS-Automation on meille ennestään tuttu luottopelaaja jo vuosien ajalta. Kasvavien resurssien avulla voimme yhdessä panostaa voimakkaasti palveluidemme kehittämiseen ja uusien huippuosaajien löytämiseen.”, sanoo Integrion toimitusjohtaja Tomi Sammalniemi.

Lisätietoja:
JIS-Automation Oy
toimitusjohtaja Jouni Isokivi
puh. 040 062 5508
etunimi.sukunimi(a)jis.fi
www.jis.fi

Integrio Oy
toimitusjohtaja Tomi Sammalniemi
puh. 040 020 1873
etunimi.sukunimi(a)integrio.fi
www.integrio.fi

JIS-Automation Oy on rakennusautomaatio-, teollisuus- ja sairaalateknisiin järjestelmiin erikoistunut yritys, jonka toimipaikat sijaitsevat Pirkkalassa, Helsingissä, Turussa, Jyväskylässä ja Oulussa. JIS työllistää noin 130 sähkö- ja automaatioteknologioiden ammattilaista.

Integro Oy on rakennusautomaation sekä siihen liittyvien integraatioiden ja teknologioiden asiantuntijayritys toimipaikkoinaan Tampere, Vantaa ja Oulu.

Lue lisää

Go On -konserni laajenee – Promenade Insight osaksi Innolinkiä

Promenade Insight vahvistaa entisestään Feelbackin ja Innolinkin yhdistymisestä muodostunutta johtavaa suomalaista tutkimustaloa. Asiakasorganisaatioille entistä laajempi, saumaton tutkimuspalvelujen kokonaisuus mahdollistaa varmemman päätöksenteon ja liiketoiminnan kehittämisen. Innolink Research Oy on ostanut henkilöstötutkimuksiin sekä

Kaisa Ala-Laurila Innoflamen toimitusjohtajaksi

Kaisa Ala-Laurila on valittu Innoflame Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi ja osakkaaksi. Innoflamen pitkäaikainen toimitusjohtaja ja perustaja Sami Savela siirtyy johtamaan yhtiön myyntiä. Innoflamen toimitusjohtajaksi ja osakkaaksi on nimitetty FM Kaisa Ala-Laurila. Hän siirtyy

Scroll to Top