JIS-Automation laajentaa rakennusautomaation osaamistaan ostamalla rakennusautomaatioalan asiantuntijayritys
DDC-Tekniikan. Yrityskauppa on luonnollinen jatkumo jo vuosia jatkuneelle yhteistyölle.
“Alkavana vuonna panostamme erityisesti palveluliiketoiminnan kasvattamiseen. DDC:llä on erittäin hyvä pohja ja osaaminen tätä ajatellen. Lisäksi DDC on alalla tunnettu järjestelmäriippumattomana toimijana, minkä ansiosta pystymme palvelemaan jatkossakin asiakkaita heidän kohteisiinsa sopivimmilla automaatiojärjestelmillä”, JIS-Automationin toimitusjohtaja
Jouni Isokivi sanoo.
Myös DDC:llä muutos otetaan innolla vastaan.
“Tämä on hieno tilaisuus nostaa yrityksemme toiminta ja palvelu kokonaan uudelle tasolle. JIS on rakennusautomaation saralla Suomen johtavia yrityksiä, ja lisäksi heillä on vahvaa osaamista esimerkiksi sairaalateknisistä järjestelmistä. Lähdemme
innolla suunnittelemaan yhdessä tulevaa”, DDC-Tekniikan toimitusjohtaja Jussi Leinonen toteaa.
Muutoksen myötä JIS-Automation-konsernissa työskentelee noin 170 alan ammattilaista.
JIS-Automation Oy on teollisuus-, rakennusautomaatio- ja sairaalateknisiin järjestelmiin erikoistunut yritys, jonka toimipaikat sijaitsevat Pirkkalassa, Helsingissä, Turussa ja Jyväskylässä. JIS työllistää noin 145 sähkö- ja automaatioteknologioiden
ammattilaista. Konserniin kuuluu myös rakennusautomaation asiantuntijayritys Integrio Oy.
DDC-Tekniikka Oy on suomalainen rakennusautomaatioalan asiantuntijayritys kolmenkymmenen vuoden kokemuksella.
Yritys tekee kiinteistöistä älykkäitä, jotta niissä on viihtyisää, turvallista ja energiatehokasta elää.

Korona Invest yhdistää Niparmin, Rastecin ja Sareskosken – tuloksena uusi kotimainen sisälogistiikan integraattori
Suomen sisälogistiikkamarkkina on jakautunut suuriin kansainvälisiin toimijoihin japienempiin paikallisiin yrityksiin. Järjestelyn tavoitteena on kehittää uusi kokonaisuus, jokapystyy palvelemaan asiakkaita kattavasti sisälogistiikan eri tarpeissa niin kalusteiden,suunnittelun kuin teknologiaratkaisujen osalta. ”Markkinassa on

