Eläinlääkäriasema Mevet on siirtynyt osaksi Omaeläinklinikkaa

Jaa

Eläinlääkäriasema Mevet on siirtynyt osaksi Omaeläinklinikkaa

Helsingin suurin ja pääkaupunkiseudun ensimmäinen yksityinen eläinlääkäriasema Mevet on siirtynyt liiketoimintakaupalla osaksi Omaeläinklinikkaa. Mevet on asiakkaiden ja eläinlääkärien keskuudessa erityisen arvostettu ja koko Suomen alueella tunnettu toimija, jonne tulee potilaita myös ulkomailta. Mevetillä on myös useita merkittäviä yhteistyökumppanuuksia. Mevetissä toimii yhteensä 45 eläinlääketieteen ammattilaista, joiden asemaan yritysjärjestely ei aiheuta muutoksia.

Eläinlääkäriasema Mevet on pääkaupunkiseudun ykkösklinikka, joka tunnetaan korkeatasoisesta hoidosta ja tinkimättömästä laadusta jo vuosikymmenten ajalta. Haluamme sen myös sellaisena pitää. Mevet tulee toimimaan Omaeläinklinikan keskussairaalana ja läheteklinikkana, jossa voimme myös kouluttaa eläinlääkäreitämme ja muita osaajiamme. Laajennamme Mevetin palveluita 24/7 päivystykseen kesän aikana. Voimme yöaikaisten seurantamahdollisuuksien myötä laajentaa vaativien toimenpiteiden tarjontaa entisestään Mevetissä. Olemme erittäin otettuja siitä, että Per ja Lotta Axelson luottivat meihin jatkamaan useamman sukupolven elämäntyötä”, kertoo Omaeläinklinikan toimitusjohtaja Kustaa Piha.

Päädyimme yhteistyöhön Omaeläinklinikan kanssa sen vuoksi, että halusimme siirtää Mevetin sellaisen tahon käsiin, johon voimme luottaa ja joka jakaa samanlaisen arvomaailman meidän kanssamme. Oli myös tärkeää, että Omaeläinklinikka arvostaa tekemäämme työtä ja haluaa sitä jatkaa panostamalla eläinlääketieteelliseen tasoon. Ratkaisu mahdollistaa myös sen, että Mevetillä on käytössä sellaiset voimavarat, joita eläinlääkäriyrittäjinä meillä ei ollut. Arvostamme myös sitä tapaa, millä olemme yhdessä suunnitelleet tulevat vaiheet. Itse saan mahdollisuuden keskittyä aikaisempaa enemmän perheeseeni ja työaikani voin tulevaisuudessa priorisoida puhtaasti eläinlääketieteelle ja potilastyölle”, sanoo Mevetin toisen polven eläinlääkäriyrittäjä Lotta Axelson.


Lisätietoja:

Kustaa Piha, toimitusjohtaja, Omaeläinklinikka, puh. 050 359 6835, kustaa.piha@omaelainklinikka.fi

Lotta Axelson, omistaja ja eläinlääkäri, Eläinlääkäriasema Mevet, puh. 09 565 5600, info@mevet.fi


Omaeläinklinikka on kotimainen ja nopeasti kasvava eläinlääkäripalveluiden tuottaja. Omaeläinklinikalla on 13 eläinlääkäriasemaa ja eläinsairaalaa Helsingissä, Espoossa, Kirkkonummella, Lohjalla, Turussa, Riihimäellä, Tampereella, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Savonlinnassa. Konsernin yhteenlaskettu liikevaihto on yli 17 milj. euroa vuodessa ja se työllistää yli 200 työntekijää ja ammatinharjoittajaa. Omaeläinklinikka keskittyy korkeatasoisiin eläinlääkäripalveluihin, eläinten hyvinvointipalveluihin ja myymälätuotteisiin. 24/7 eläinlääkäripäivystys on neljällä paikkakunnalla.

www.omaelainklinikka.fi  www.mevet.fi

Lue lisää

Rauhallista joulunaikaa ja kiitos kuluneesta vuodesta

Vuosi 2024 on ollut täynnä arvokasta yhteistyötä, yhteisiä saavutuksia ja merkityksellisiä kohtaamisia. Haluamme kiittää lämpimästi kaikkia sidosryhmiämme ja yhteistyökumppaneitamme tuestanne ja panoksestanne tämän vuoden aikana. Tänä jouluna olemme päättäneet suunnata

Scroll to Top