Toivotamme levollista joulun aikaa sekä innostavaa ja menestyksekästä uutta vuotta 2026!

Jaa

Vuoden 2025 lähestyessä loppuaan on aika pysähtyä hetkeksi kuluneen vuoden tapahtumien äärelle. Haluamme kiittää lämpimästi kaikkia sidosryhmiämme ja yhteistyökumppaneitamme  kuljetusta matkasta – yhdessä saavutamme enemmän ja rakennamme tulevaisuutta.

Tänä jouluna olemme päättäneet suunnata joulumuistamisemme Hope ry:n hyväksi. Hope ry tekee tärkeää työtä vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten tukemiseksi ja yhdenvertaisten mahdollisuuksien edistämiseksi arjessa. Lahjoitusten avulla tarjotaan muun muassa harrastustukea, vaate- ja tavara-apua sekä merkityksellisiä elämyksiä lapsille ja nuorille, joilla ei muuten olisi niihin mahdollisuutta. Tuki vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia, osallisuutta ja uskoa tulevaisuuteen.

Toivotamme levollista joulun aikaa sekä innostavaa ja menestyksekästä uutta vuotta 2026!

– Korona Investin tiimi

Lue lisää

Pasi Nieminen Rastecin hallitukseen

Pasi Nieminen liittyy Rastecin hallituksen jäseneksi. Nieminen on toiminut Keslan toimitusjohtajana vuodesta 2024, ja hänellä on vahva, kansainvälinen kokemus teollisuudesta, sisälogistiikasta ja muutosjohtamisesta muun muassa Toyota Material Handling Europen palveluksessa.

Korona Invest irtautuu Innoflamesta

Sponsor Capitalista tulee Innoflamen uusi pääomistaja 26.08.2026 allekirjoitetulla yritysjärjestelyllä, jonka toteutuminen edellyttää kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) hyväksynnän. Järjestely tukee Innoflamen seuraavaa kasvuvaihetta, jossa yhtiö vahvistaa asemaansa suomalaisen tuotemedian edelläkävijänä ja

Scroll to Top