Korona Investin uudeksi toimitusjohtajaksi Pasi Lehtinen

Jaa

Korona Investin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty 1.6.2020 alkaen yhtiön perustajaosakas Pasi Lehtinen, joka on työskennellyt sijoitusjohtajana Korona Investissä vuodesta 2006. Pasi on ollut päävastuullinen useissa ensisijoituksissa, kohdeyhtiöiden kasvattamisessa ja kannattavissa irtautumisissa.

Korona Investin pitkäaikainen toimitusjohtaja ja yrityksen perustajaosakas Vesa Lehtomäki jatkaa yhtiössä hallituksen puheenjohtajana ja Senior Advisorina tukien kollegoitaan. Korona Investissä on totuttu aktiiviseen kehittämiseen ja olemme jatkossakin kokonaisvaltainen ja luotettava kumppani sijoittajillemme ja rahastojemme kohdeyrityksille.

Pasi Lehtinen ja Vesa Lehtomäki perustivat yhtiön yhdessä syksyllä 2006. Korona Invest on sen henkilöstön omistama pääomasijoitusyhtiö, joka on kerännyt pääomia yhteensä 155 miljoonaa euroa nostamiinsa kolmeen rahastoon ja sijoittanut yhteensä 29 yhtiöön toimintansa aikana. Etsimme aktiivisesti uusia kokoluokaltaan 2-20 miljoonan euron liikevaihtoisia yhtiöitä uusiksi kohdeyhtiöiksi.

Lue lisää

Etsimme tiimiimme Talouspäällikköä

Korona Invest Oy on suomalainen vuonna 2006 perustettu pääomarahastojen hallinnointiyhtiö. Teemme hallinnoimistamme pääomarahastoista enemmistö- ja vähemmistösijoituksia pieniin ja keskisuuriin suomalaisiin yrityksiin.Haemme nyt tiimiimme vahvistusta ja etsimme Talouspäällikköä Etsimme tiimiimme uutta

Korona Invest irtautuu Wunderista 

Korona Fund III Ky on irtautunut Wunderista. Yhtiö on siirtynyt toimivan johdon ja yhtiön alkuperäisen perustajajäsenen Vesa Palmun omistukseen.  Wunder on digitaalisiin palveluihin erikoistunut teknologiayritys, joka suunnittelee ja kehittää käyttäjälähtöisiä

Scroll to Top