Kaisa Ala-Laurila Innoflamen toimitusjohtajaksi

Jaa

Kaisa Ala-Laurila on valittu Innoflame Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi ja osakkaaksi. Innoflamen pitkäaikainen toimitusjohtaja ja perustaja Sami Savela siirtyy johtamaan yhtiön myyntiä.

Innoflamen toimitusjohtajaksi ja osakkaaksi on nimitetty FM Kaisa Ala-Laurila. Hän siirtyy tehtävään Ilmarisen viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtajan paikalta. Ala-Laurila on työskennellyt aiemmin muun muassa A-lehtien toimitusjohtajana. Hän aloittaa uudessa tehtävässään 1.10.2024.

Nykyinen toimitusjohtaja ja yrityksen perustaja KTM Sami Savela siirtyy omasta toiveestaan yhtiön myyntijohtajaksi. Hän jatkaa edelleen yhtiön yhtenä pääomistajana.

”Innoflame on todella mielenkiintoisessa vaiheessa oleva kasvuyritys, jossa näen valtavasti potentiaalia. Yhtiöstä välittyvä energia, vahva osaaminen ja aito asiakaslähtöisyys vakuuttivat minut siitä, että haluan olla osa tätä tarinaa. Uskon, että osaamiseni ja kokemukseni tukevat Innoflamen johtamisen ja yrityskulttuurin kehittämistä yhtiön seuraavissa vaiheissa”, sanoo Ala-Laurila.

Savela on kehittänyt yhtiötä yli 25 vuoden ajan toimitusjohtajana. Hän haluaa nyt yhtiön kasvaessa käyttää enemmän aikaa asiakastyöhön ja myynnin tukemiseen.

”Saan eniten iloa siitä, että voin auttaa asiakasta tekemään asioita helpommin ja tehokkaammin verkkokaupparatkaisujemme avulla. Tästä hyvä esimerkki on asiakkaalle räätälöity HR-lahjojen verkkokauppa, jonka avulla henkilöstön muistaminen on vaivatonta. Lisäksi olen mielissäni siitä, että saan olla jatkossa enemmän sparraamassa ja tukemassa myyntimme ammattilaisia.”

”Innoflame saa Kaisasta erittäin kokeneen ja energisen toimitusjohtajan. Olen luottavainen, että Kaisa pystyy rakentamaan Innoflamesta kansainvälisen kasvuyhtiön”, sanoo Savela.

Lue lisää

Etsimme tiimiimme Talouspäällikköä

Korona Invest Oy on suomalainen vuonna 2006 perustettu pääomarahastojen hallinnointiyhtiö. Teemme hallinnoimistamme pääomarahastoista enemmistö- ja vähemmistösijoituksia pieniin ja keskisuuriin suomalaisiin yrityksiin.Haemme nyt tiimiimme vahvistusta ja etsimme Talouspäällikköä Etsimme tiimiimme uutta

Korona Invest irtautuu Wunderista 

Korona Fund III Ky on irtautunut Wunderista. Yhtiö on siirtynyt toimivan johdon ja yhtiön alkuperäisen perustajajäsenen Vesa Palmun omistukseen.  Wunder on digitaalisiin palveluihin erikoistunut teknologiayritys, joka suunnittelee ja kehittää käyttäjälähtöisiä

Scroll to Top