Go On Groupiin kuuluva tutkimusyhtiö Innolink Research Oy vahvistaa asemaansa johtavana suomalaisena tutkimusyhtiönä ostamalla Vibemetrics Oy:n koko osakekannan. Yrityskauppa tukee Innolinkin tavoitetta luoda Suomeen vahvempaa tiedolla johdettua kulttuuria, sekä auttaa organisaatioita tekemään parempia päätöksiä tutkitun tiedon pohjalta.
“Kaupan myötä otamme merkittävän askeleen kohti tavoitettamme tarjota asiakkaillemme mahdollisimman saumattoman tutkimuskokonaisuuden sekä edellytykset tiedon monipuoliseen hyödyntämiseen. Vibemetrics -tutkimusalustan avulla pystymme luomaan asiakkaillemme entistä kokonaisvaltaisemman ja edistyksellisemmän tulosnäkymän päätöksen teon tueksi”, kertoo Go On Groupin toimitusjohtaja Pekka Vuorela.
Vibemetrics Oy:n toimitusjohtaja ja perustaja Mikko Ruokojoki on tehnyt mittavan uran ohjelmistokehittäjänä ja tulee myös Innolinkissä vastaamaan tutkimusalustan edelleen kehittämisestä.
”Olen aidosti innoissani siitä, että Vibemetrics löysi kodin juuri Innolinkistä. Polkumme kohtasivat oikeaan aikaan – ja juuri oikealla tavalla. On inspiroivaa seurata, kuinka Vibe pääsee kehittymään ja kasvamaan yhdessä näin korkeatasoisen asiantuntijajoukon kanssa” sanoo Vibemetrics Oy:n toimitusjohtaja Mikko Ruokojoki.
Vibemetricsin teknisen osaamisen ja modernin lähestymistavan myötä Innolink pystyy vastaamaan asiakkaiden moninaisiin tutkimustarpeisiin tarjoamalla joustavia ja entistä älykkäämpiä tutkimusratkaisuja. Alusta on rakennettu skaalautumaan eri kokoisten asiakkaiden tarpeisiin sekä mahdollistaa myös asiakkaiden omatoimisen tiedonkeruun.
”Olemme tunnistaneet markkinassa tarpeen kustannustehokkaalle ja tekoälyavusteiselle alustaratkaisulle. Tällä yrityskaupalla haluamme vastata tähän tarpeeseen. Samalla nostamme myös palvelumme kilpailuetua ja tehokkuutta” toteaa Vuorela.
Vibemetrics tuo uusia mahdollisuuksia myös Go On Groupiin kuuluvaan henkilöstöpalveluliiketoimintaan tarjoamalla entistäkin kokonaisvaltaisempaa tietoa koko elinkaaren ajan – rekrytoinnista henkilöstökokemuksen johtamiseen ja kehittämiseen.