Go On ja Innolink yhdistyvät – tuloksena suurin suomalainen tutkimustalo ja henkilöstöpalveluiden edelläkävijä

Jaa

Innolink Group Oy liittyy osakekaupalla osaksi Go On -konsernia. Innolinkin henkilöstö- ja tutkimuspalvelujen yhdistyminen Go On henkilöstöpalveluiden sekä konserniin kuuluvan Feelback tutkimuspalveluiden kanssa vahvistaa merkittävästi molempia liiketoimintoja.

Uusi kokonaisuus nousee suurimmaksi suomalaiseksi tutkimuspalveluiden tuottajaksi ja henkilöstöpalveluiden osalta Go On nousee yhdeksi johtavaksi henkilöstöpalveluiden toimijaksi.

”Yhdistymisen myötä pystymme tarjoamaan asiakkaillemme entistä monipuolisempia ja laadukkaampia henkilöstö- ja tutkimuspalveluja. Vahvistunut kokonaisuutemme uudistaa suomalaista työelämää tutkittua tietoa hyödyntäen entistä laajemmin, näkyvämmin ja laadukkaammin. Tulemme vaikuttamaan koko toimialan kehittymiseen vahvalla paikallisella, yrittäjälähtöisellä sekä valtakunnallisella osaamisellamme”, kertoo Go On Groupin toimitusjohtajana jatkava Janne Korhonen.

Yhdistymisen toteutuminen vaati Kilpailu- ja kuluttajaviranomaisten hyväksynnän, joka saatiin heinäkuussa. Yhdistyminen tuo Innolink-nimen alle sekä Feelbackin että Innolinkin tutkimusosaamisen. Toimitusjohtajana jatkaa Innolink Researchin nykyinen toimitusjohtaja Pekka Vuorela.

Vuorela näkee tiedon merkityksen yritysten ja organisaatioiden tilannekuvan ja päätöksenteon tueksi kasvaneen voimakkaasti. ”Uskon, että Feelback tutkimuspalveluiden ja Innolink Researchin yhdistyminen tuo merkittävää lisäarvoa matkalla tiedolla johtamisen edelläkävijäorganisaatioksi. Palveluportfoliomme ja asiantuntijuutemme vahvistuvat ja pystymme palvelemaan asiakkaita entistä kokonaisvaltaisemmin tiedolla johtamisen jatkuvissa tarpeissa.”

Samankaltainen yrityskulttuuri tukee yhdistymistä

Henkilöstöpalvelut jatkavat Go On  -nimen alla ja kasvavat yhdeksi suurimmista alan toimijoista.  ”Yhdistyminen on positiivinen jatkumo Innolink Staffin voimakkaaseen orgaaniseen kasvuun, 15 vuoden jälkeen nyt tuntui olevan juuri oikea hetki uuden kasvuloikan ottamiselle. Go Onin ja Innolinkin arvot sekä toimintatavat tuntuvat täsmäävän täydellisesti – urheilutermein tunnelma pukukopissa on korkealla,” kertoo Innolink Staffin toimitusjohtaja Jarkko Varvio.

Molemmilla yhtiöillä on vahva historia, yhdenmukaiset arvot ja toimintatavat. Yhteisenä tavoitteena on luoda Suomeen vahvempaa tiedolla johtamisen kulttuuria sekä auttaa organisaatioita tekemään parempia päätöksiä tutkitun tiedon pohjalta. Samankaltainen yrityskulttuuri sekä asiakaslähtöinen tapa toimia toimivat kivijalkana myös jatkossa ja vahvistavat entisestään erinomaista asiakaskokemusta.

”Kasvava palveluvalikoima tarjoaa entistä monipuolisempia tutkimusratkaisuja sekä entistä laaja-alaisempaa osaamista niin julkiselle kuin yksityiselle sektorille. Myös tiedonkeruuratkaisut, teknologiat ja tutkimusalustat monipuolistuvat. Pystymme auttamaan asiakkaitamme entistä paremmin sekä asiakas- että työntekijäkokemuksen mittaamisessa. Kun tämä tieto yhdistetään organisaatio- ja toimialatasolla toisiinsa, se tukee hyvin tavoitettamme luoda parempaa työelämää”, kiteyttää Vuorela.

Ratkaisuja työvoimapulaan kansainvälisen työvoiman avulla

”Meillä on myös vahva halua ratkaista tiettyjen alojen yhä pahenevaa työvoimapulaa kansainvälisellä työvoimalla. Go Onin Lapin kausityöntekijöistä merkittävä osa tulee jo nyt ulkomailta. Innolink Staffilla puolestaan on paljon kokemusta mm. filippiiniläisten ammattiosaajien tuomisesta Suomeen pitkiin työsuhteisiin. Yhdessä pystymme entistä paremmin vastaamaan tulevaisuuden työelämän tarpeisiin myös tältä osin ja työnantajat voivat luottaa siihen, että saavat luotettavaa ja sitoutunutta työvoimaa”, Janne Korhonen kertoo henkilöstöpalveluiden erikoisosaamisesta.

Lisätietoja:  

Janne Korhonen, toimitusjohtaja Go On Group Oy, 040 865 4886

Pekka Vuorela, toimitusjohtaja Innolink Research Oy, 050 571 8804

Jarkko Varvio, toimitusjohtaja Innolink Staff Oy, 045 310 3150

Go On

Go On Yhtiöt on yksi johtavista henkilöstövuokraus- ja henkilöstöpalvelualan toimijoista Suomessa yli 20 toimipisteen valtakunnallisella kattavuudella. Feelback tutkimuspalvelut muuttavat tiedon kilpailukyvyksi ja menestykseksi. Go On Executive on erikoistunut vaativien avainhenkilöiden suorahakuihin eri toimialoilla.

Liikevaihto: 48 miljoonaa euroa

Henkilöstö- ja tutkimuspalveluiden asiantuntijoita: noin 100

Vuokratyöntekijöitä: noin 4000

Innolink

Innolink Staff on dynaaminen henkilöstövuokraus- ja henkilöstöpalvelualan toimija Suomessa. Innolink Research mahdollistaa tiedolla johtamisen tarjoamalla tutkittua tietoa päätöksenteon tueksi.

Liikevaihto: 24 miljoonaa euroa

Henkilöstö- ja tutkimuspalveluiden asiantuntijoita: noin 70

Vuokratyöntekijöitä: noin 500

Lue lisää

Go On -konserni laajenee – Promenade Insight osaksi Innolinkiä

Promenade Insight vahvistaa entisestään Feelbackin ja Innolinkin yhdistymisestä muodostunutta johtavaa suomalaista tutkimustaloa. Asiakasorganisaatioille entistä laajempi, saumaton tutkimuspalvelujen kokonaisuus mahdollistaa varmemman päätöksenteon ja liiketoiminnan kehittämisen. Innolink Research Oy on ostanut henkilöstötutkimuksiin sekä

Kaisa Ala-Laurila Innoflamen toimitusjohtajaksi

Kaisa Ala-Laurila on valittu Innoflame Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi ja osakkaaksi. Innoflamen pitkäaikainen toimitusjohtaja ja perustaja Sami Savela siirtyy johtamaan yhtiön myyntiä. Innoflamen toimitusjohtajaksi ja osakkaaksi on nimitetty FM Kaisa Ala-Laurila. Hän siirtyy

Scroll to Top