Ajankohtaisia

tiedotteita

.

Suomen Pieneläinklinikat ja Tuhatjalka yhdistyvät Omaeläinklinikaksi – tavoitteena kasvaa valtakunnalliseksi toimijaksi

Suomen Pieneläinklinikat omistava Fauna Holding on ostanut Tuhatjalka-klinikkoja hallinnoivan Verkavetin. Konsernin toimitusjohtajana toimii Kustaa Piha, joka on myös merkittävä omistaja.
Uuden kokonaisuuden toiminimeksi tulee Omaeläinklinikka, tavoitteena on kasvaa valtakunnalliseksi korkeatasoisten eläinlääkäripalveluiden tuottajaksi. Palveluiden kehittämisessä korostuvat huolenpito, sujuvuus ja yksinkertaisuus asiakkaan näkökulmasta. Järjestely ei aiheuta muutoksia eläinlääkärien tai eläintenhoitajien asemaan.

Tuhatjalka on perustettu vuonna 2007 ja se on kasvanut seitsemän eläinlääkäriaseman toimijaksi. Suomen Pieneläinklinikat on perustettu vuonna 2011 ja sillä on kolme eläinsairaalaa ja –klinikkaa. Yhdistynyt toimija nimetään Omaeläinklinikaksi ja se tulee keskittymään korkeatasoisiin eläinlääkäripalveluihin, eläinten hyvinvointipalveluihin ja myymälätuotteisiin.
Nyt muodostuvan Omaeläinklinikan liikevaihto on yli 10 milj. euroa vuodessa ja sillä on yli 140 työntekijää ja ammatinharjoittajaa. Tavoitteena on jatkaa kasvua valtakunnalliseksi toimijaksi.

Olen toinen Verkavetin perustajista ja ollut sen jälkeen mukana yrityksen kaikissa käänteissä, kahdenkymmenen vuoden ajan. Yritys on tänä aikana kasvanut Littoisten Verkatehtaassa sijainneesta pienestä eläinlääkärin vastaanotosta seitsemän klinikan Tuhatjalka-ketjuksi. Henkilökunnalle tahdon sanoa kiitokseni ja että olen ylpeä siitä laadukkaasta työstä, jota olette Tuhatjalassa tehneet. Nyt tapahtuvan omistajanvaihdoksen myötä yritys saa aiempaa paremmat resurssit kohdata tulevaisuuden haasteita. Koemme, että uusi omistaja on vastuullinen ja omaa toimialalla tarvittavaa osaamista”, kertoo perustaja ja eläinlääkäri Veikko Tuovinen.

Omaeläinklinikan syntyminen on luonnollinen vaihe eläinlääkäripalveluiden kehityksessä. Olemme nyt Suomen toiseksi suurin eläinlääkäripalveluiden tuottaja. Odotamme toimialan keskittyvän edelleen ja kasvun jatkuvan. Toimialalla on selkeästi tilaa vastuulliselle vaihtoehdolle, joka kehittää palveluita asiakkaiden ja eläinten näkökulmasta. Konseptissamme korostuvat huolenpito, sujuvuus ja yksinkertaisuus. Omistajamme, Korona Invest mukaan lukien, ovat sitoutuneet tukemaan Omaeläinklinikan kasvua ja kehitystä”, kertoo toimitusjohtaja Kustaa Piha.

Yritysjärjestely ei aiheuta muutoksia eläinlääkärien ja eläintenhoitajien asemaan tai työsuhteiden ehtoihin.


Lisätietoja:

Kustaa Piha, toimitusjohtaja, Omaeläinklinikka, puh. 050 359 6835, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Veikko Tuovinen, perustaja, Three Plus Group, puh. 040 733 2315, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Pasi Lehtinen, sijoitusjohtaja, Korona Invest, puh. 050 387 3196, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.


Omaeläinklinikka on kotimainen ja nopeasti kasvava eläinlääkäripalveluiden tuottaja. Omaeläinklinikalla on 10 eläinlääkäriasemaa ja eläinsairaalaa Helsingissä, Espoossa, Lohjalla, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Savonlinnassa. Konsernin yhteenlaskettu liikevaihto on yli 10 milj. euroa vuodessa ja se työllistää yli 140 työntekijää ja ammatinharjoittajaa. Omaeläinklinikka keskittyy korkeatasoisiin eläinlääkäripalveluihin, eläinten hyvinvointipalveluihin ja myymälätuotteisiin. 24/7 eläinlääkäripäivystys on neljällä paikkakunnalla.


www.remedium.fi
www.elainsairaalaturku.fi
www.tuhatjalka.fi

Ajankohtaista

Ylös