Ajankohtaisia

tiedotteita

.

Tiedosta irtautunut Lean System muodostaa yhdessä Roima Intelligence Oy:n kanssa suomalaisen teollisuuden kilpailukykyä kehittävän kokonaisuuden.

Korona Investin hallinnoiman Palvelurahaston ja avainhenkilöiden omistama LS Holding Oy osti Lean System liiketoiminnan Tieto Oyj:ltä. Samassa yhteydessä Lean Forward Oy liitettiin osaksi uutta yhtiötä. Palvelurahasto on pääomistajana myös Roima Intelligence Oy:ssä. Roiman ja LS Holdingin liiketoiminta tähtää asiakkaiden tuottavuuden ja tehokkuuden lisäämiseen ohjausta parantamalla.

Liiketoiminnat fuusioidaan Roiman joulukuussa 2014 lanseeratun brändin alle. Lean System tuo merkittävän lisän Roiman toiminnanohjausosaamiseen ja Lean Forward Oy vahvistaa konsultointiliiketoimintaa yhtiössä. Vahvistunut Roima tarjoaa merkittävästi kasvaneena toimijana entistä parempaa ja laajempaa palvelua asiakkailleen.

”Olemme erittäin tyytyväisiä, että saamme yhdistettyä Roiman ja Lean Systemin tuotannonohjausratkaisujen johtavaksi toimittajaksi Suomessa. Kokonaisuudella on laaja ja pitkäaikainen kokemus teollisuuden kannattavuutta ja kilpailukykyä parantavien ratkaisujen toteuttamisesta useille suurille ja keskikokoisille yrityksille Suomessa ja ulkomailla”, kertoo Korona Investin sijoitusjohtaja Pasi Lehtinen.

Korona Invest on koonnut määrätietoisesti osaamista Roima-brändin alle. Nyt tehty yritysjärjestely on selkeä jatko tämän vuoden toukokuussa Revenio Oyj:ltä ostetulle Done Software Solutionsin kaupalle. Muodostettu kokonaisuus tarjoaa parhaan ratkaisun yhdeltä toimittajalta. Asiakkaalle voidaan räätälöidä kulloinkin sopivin ERP-, MES- ja WMS-kokonaisuus.

”Nyt fuusioituvat yritykset täydentävät toisiaan hyvin ja tarjoavat yhdessä entistä suurempaa lisäarvoa asiakaskunnalleen”, toteaa Roiman perustettavan Lean System liiketoiminnan johtaja Risto Raunio. Yritysten toiminnoissa ei ole merkittäviä päällekkäisyyksiä.

Roiman nykyinen henkilöstö saa 48 uutta työtoveria ja koko henkilöstömäärä kasvaa 90:een.


Lisätiedot:

Jukka Ropponen, +358 400 423 910, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Risto Raunio, +358 400 464 753 Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Pasi Lehtinen, +358 50 387 3196,Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Korona Invest on kasvuyritysten rahoittamiseen erikoitunut pääomarahastojen hallinnointiyhtiö. Yhtiö hallinnoi kahta rahastoa, jotka ovat Terveysrahasto Oy ja Palvelurahasto I Ky.  Hallinnoitavat pääomat ovat yhteensä 83 milj. euroa.

Roima Intelligence Inc. keskittyy tuottamaan asiakkailleen mitattavaa lisäarvoa tuomalla älykkyyttä toimitusketjuun sekä valmistusprosesseihin. Innovatiiviset laitteet, Teollinen Internet ja älykkäämpi tapa toimia niin logistiikan kuin tuotannon alueilla parantavat kilpailukykyä nostamalla asiakastyytyväisyyttä ja kustannustehokkuutta. Roima auttaa asiakkaitaan kilpailukyvyn ylläpitämisessä ja kehittämisessä tehokkaamman toiminnan ja paremman laadun avulla.

Lean System on toiminnanohjausjärjestelmätuote, joka on suunniteltu joustavuutta ja nopeutta vaativiin ympäristöihin. Lean Systemiä käyttää päivittäin yli 100 pääasiallisesti verkottuneen teollisuuden, teollisen palveluliiketoiminnan ja projektinohjauksen yritystä eri puolilla maailmaa.

Lean Forward Oy on vuonna 2005 perustettu toiminnanohjauksen asiantuntijayritys, joka on erikoistut Lean System ERP – toiminnanohjausjärjestelmään. Yritys tarjoaa myös syvällisen järjestelmäosaamisen lisäksi monipuolisia toiminnanohjauksen asiantuntija-, koulutus- ja kehittämispalveluja.

Ajankohtaista

Ylös